torstai 6. marraskuuta 2014

Pesänrakennusta

Tänään oli heivattava puristavat ja epämukavat vanhat työhousut kaapiin ja otettava tilalle paljon mukavammat ja vähemmän puristavat äitiyshousut. Kotona housuja sovitellessani huomasinkin, että olihan tuo pötsi jo ihan selkeästi kasvanut. Ei siis ihme, että vanhoissa housuissa olo tuntui tukalalta. Vatsaa siinä pällistellessä heräsi jonkinlainen pesänrakennusvietti; Lastenhuone.

Meillä kun tosiaan rivitalokolmiossa on se yksi "ylimääräinen" huone, voisi sitä kamaria hyvin jo alkaa valmistella lastenhuoneeksi, vaikka eihän vauva omaa huonetta tarvitse vielä hetkiin. Hyvä syy kuitenkin päästä jo sisustamaan ;) 

Innostuin selailemaan tapetteja. Periaatteessa nykyisessäkään ei ole mitään vikaa, mutta...
Siinä selaillessani tajusin, että tapettia valittaessa pitää ottaa huomioon monta eri asiaa. Sukupuoli olennaisesti ainakin meillä määrää aika paljon. Järkevintä on siis varmaan valita tapetti, joka sopii sekä tytön, että pojan huoneeseen. Tai sitten tapetoida vasta kun lapsi on syntynyt ja sukupuoli varmasti selvillä. Pitää myös miettiä kuinka usein jaksaa huonetta tapetoida. Tai siis kuinka usein I suostuu tapetoimaan ;) Valitseeko tapetiksi sellaisen, mitä lapsikin jaksaa katsella vielä kouluikäisenä vai vaihtaako sitten uuden kun tapetti käy liian lapselliseksi. 

Toki mietin myös tapetin hintaa. Kuinka paljon tapettiin viitsii sijoittaa? Saanko ihan hermoromahduksen kun kalliiseen tapettiin on ilmestynyt jonkun mielestä upea taideteos ja pienet rasvaiset kädenjäljet. Tätä pitää varmaan vielä pohtia.

Tässä muutama omaa silmää miellyttävä vaihtoehto:


     Boråstapeter Lilleby lintutapetti



      


     Ferm Living Half moon


   Studio Ditte Birdhouse 


Marimekko Karkulaiset



Esta Painted Wood





3 kommenttia:

  1. Mä just tapetoin samalla periaatteella lempin huoneen, että jaksaa kattella vielä teininäkin. Valitsin vielä valkoisen pohjan, mikähän mielenhäiriö sekin mahtoi olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun perusvalintahan olisi joku mustavalkoinen tai harmaa. Mutta nyt mä oon ihan heittäytyny villiks ja katsellut näitä värikkäitäkin tapetteja! :)

      Poista
  2. Näissä ainakin osassa on se hyvä puoli, että vaikka/kun joku joskus seinään jotain taiteilisikin, tapetin kuvio antaa kivasti anteeksi aika paljon. ;) Eli välttämättä kukaan muu kuin sinä ei edes huomaa, jos sinne jotain söherryksiä tulee! :D

    Tosi kauniita kaikki, mä tykkään erityisen paljon tuosta musta-valkoisesta (kävis ihan hyvin vaikka olohuoneeseenkin) ja elefantti-tapetista.

    VastaaPoista